DDT -Inatse - Perjantai 30.03.2012

Juri Ševtšuk on paitsi rocktähti, myös aktiivinen kansalaisyhteiskunnan puolustaja. Hän ei ole koskaan kaihtanut vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä tai vastakkainasettelua Venäjän vallanpitäjien kanssa. Viime vuonna hän haastoi pääministeri Vladimir Putinin kutsuvierastilaisuudessa esittäen tälle kiperiä kysymyksiä sananvapaudesta, ihmisoikeuksista, miliisien mielivallasta ja yhteiskunnan rappiosta. Ševtšukia on kosittu myös presidenttiehdokkaaksi.
Kotimaassaan he esiintyvät nykyään kymmenientuhansien ihmisten stadioneilla, ja yleisö tuntee DDT:n tuotannon perinpohjaisesti.
DDT tuo Suomeen kaksi erilaista konserttia, Helsinkiin intiimin rokkipainotteisen klubikeikan ja Tampereelle loistavan megashown TOISIN!
Klubikeikka Helsingissä
Perjantaina 30.3. klo 21, The Circus, Salomonkatu 1-3 
Liput: 55-48 euroa, www.tiketti.fi 
Huom! Ennakkoliput 15.1.2012 asti vain 45 euroa.  
Juri Ševtšuk tavattavissa keskustelutilaisuuksissa 
Torstaina 29.3. klo 14 Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40 B, Sali 1 
Maanantaina 2.4. klo 12 Tampereen yliopisto, Päärakennus  
Helsingin tilaisuudessa julkistetaan Tomi Huttusen teos Pietari on rock (Into-kustannus). 
DDT:n uutta albumia on myynnissä Ruslania-kirjakaupassa (www.ruslania.com )!!!!
Järjestäjät: Suomi-Venäjä-Seura, Into-kustannus, Venäjän kieli ja kirjallisuus (Helsingin yliopisto)
Lisätietoja antaa: kulttuurisihteeri Merja Jokela, merja.jokela@venajaseura.com, 0400 369 439
Konserttitiedot: www.venajaseura.com/ddt