Tangerine Dream (DE) - Keskiviikko 30.10.2019

Tangerine Dream on yli 50-vuotisen uransa aikana jättänyt mittaamattoman jäljen elektronisen musiikin kenttään. Ambientin, krautrockin, synapopin, elektronisen tanssimusiikin sekä niin sanotun ”kosmische musikin” kantaisä on julkaissut urallaan yli 100 studiolevyä, lukuisia soundtrackeja sekä myynyt yli 70 miljoonaa levyä.
 
Syntetisaattorivisionääri Edgar Froesen (1944-2015) vuonna 1967 Berliinissä perustama Tangerine Dream on läpi uransa kulkenut musiikkiteknologian kehityksen aallonharjalla. Nauhaluupeilla, sekvenssereillä ja hypnoottisesti kasvavilla syntetisaattorimatoillaan ”avaruuden sointia” tavoitelleen yhtyeen vaikutus kaikuu vahvasti tämänkin päivän elektronisessa musiikissa – esimerkiksi hittisarja ”Stranger Thingsin” soundtrack on vahvasti Tangerine Dreamin tuotannon innoittama. 
 
Froesen kuoleman jälkeen Tangerine Dreamia on johtanut yhtyeessä vuodesta 2005 vaikuttanut Thorsten Quaeschning, jonka Froese itse valitsi manttelinperijäkseen. Quaeschningin rinnalla yhtyeessä soittavat saksalaiseen elektrokenttään niin ikään mittavasti vaikuttanut Ulrich Schnauss sekä viulisti Hoshiko Yamane. Yhtyeen tuorein studioalbumi ”Quantum Gate” ilmestyi vuonna 2017.
 
 
LIPUT:
-ennakkoon Lippupisteestä alkaen 45,50 EUR
-ovelta 46 EUR