Mac DeMarco (CAN) - Maanantai 15.10.2018

Vaihtoehtorockia 70-luvun pehmo- ja aikuisrockiin sekä moderniin dream popiin yhdistelevä Mac DeMarco aloitti uransa Makeout Videotape -yhtyeessä, jonka riveissä hän julkaisi neljä EP:tä ja yhden pitkäsoiton ennen soolouransa aloitusta. Ensimmäinen artistin omalla nimellä ilmestynyt julkaisu oli vuonna 2012 Captured Tracks -levymerkin kautta julkaistu EP ”Rock and Roll Night Club”. Mac DeMarcon läpimurto tapahtui vuoden 2014 kakkosalbumilla ”Salad Days” – toukokuussa 2017 ilmestynyt ”This Old Dog” nosti artistin lopulta maailmanlaajuiseen suosioon. 
Demarcon musiikkia on verrattu mm. Jonathan Richmaniin, Harry Nilssoniin, Pavementiin, Randy Newmaniin ja JJ Caleen. Edellisen kerran artisti esiintyi Suomessa vuoden 2014 Flow Festivalilla.