KILLING JOKE - Perjantai 04.05.2012

Post-punkia, industrialia ja synkkää goottirockia sekoitteleva Killing Joke kuuluu viimeisten vuosikymmenien vaikutusvaltaisimpiin vaihtoehtomusiikkiyhtyeisiin, ja kymmenet bändit Nirvanasta Metallicaan ja Nine Inch Nailsista Kotiteollisuuteen ovat nimenneet Killing Joken yhdeksi tärkeimmistä esikuvistaan. 
Killing Joken pitkäaikaisen basistin Paul Ravenin menehdyttyä sydänkohtaukseen vuonna 2007, yhtye teki paluun alkuperäismiehityksellään Jaz Coleman (laulu), Kevin ”Geordie” Walker (kitara), Martin ”Youth” Glover (basso) ja Paul Ferguson (rummut). Viime syksynä Killing Joke julkaisi viimeisimmän menestysalbuminsa ”Absolute Dissent” (2010), joka valittiin muun muassa Metal Hammer -lehdessä vuoden parhaaksi levyksi.
Pitkän uransa aikana 14 albumia julkaissut brittibändi viimeistelee parhaillaan ensi vuoden alkupuoliskolla julkaistavan pitkäsoittonsa äänityksiä. Tulevan studioalbuminsa ohella Killing Jokelta ilmestyy tammikuussa myös Royal Albert Hallissa äänitetty live-tallenne ”Down by the River”. 
Edellisen kerran Killing Joke on vieraillut Suomessa tämän kesän Tuska-festivaaleilla, ja yhtyeen viimeisin klubikeikka toteutui loppuunmyydyssä Nosturissa loppuvuodesta 2010.
LIPUT:
Myyntiin pe 18.11.2011 klo 9.00
30 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
KILLING JOKE (UK)
”One of the most influential bands of the last 25 years” –Kerrang 
”Jaz Coleman still still roaring like he's the only sane person in a world of fools, 4/5” –Q Magazine
”Killing Joke are a primal scream of humanity drowning in a tsunami of man-made disorder, 9,5/10” –Blabbermouth 
”There are bands half their age with treble their distortion who won’t manage to be as powerfully crushing as Killing Joke” –Metal Hammer
”Teollisuusrockin esi-isät ovat luoneet niin suupielet ylösvetävän mestariteoksen, että mopoa on hankala olla päästämättä käsistä ylisanojen suhteen, 9+/10” –Imperiumi.net 
”Yksi elämäni parhaista keikoista (Nosturi 2010)” –Markku Halme / Sue