EWERT AND THE TWO DRAGONS, WEDDING CRASHERS - Perjantai 22.03.2013

Ewert and The Two Dragonsin nousukiito alkoi pian vuonna 2011 julkaistun ”Good Man Down” -kakkosalbumin myötä. Fleet Foxesiin ja Mumford & Sonsiin verrattu pitkäsoitto oli ilmestymisvuotensa ylivoimaisesti myydyin levy yhtyeen kotimaassa Virossa, ja albumin menestys vei bändiä keikoille aina Pohjois-Amerikkaan ja eurooppalaisille jättifestivaaleille asti. Alkuvuodesta Ewert and The Two Dragons palkittiin European Border Breakers Awards -gaalassa Of Monsters and Menin ja French Filmsin rinnalla yhtenä maanosan kiinnostavimmista tulokkaista. 
Keikoillaan seitsenhenkiseksi live-kokoonpanoksi laajentuva Ewert and The Two Dragons on aikaisemmin hurmannut suomalaisyleisöt muun muassa Ruisrockissa, Provinssirockissa ja Lost in Music -festivaaleilla.
Ewert and The Two Dragonsin tuleva Helsingin-keikka on samalla Tallin Music Weekin ennakkoklubi. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-6.4.2013  järjestettävän Tallinn Music Weekin aikana kaupungin klubien ja keikkapaikkojen lavoille nousee lähes 250 artistia 20 eri maasta. Suomea tapahtumassa edustavat muun muassa Eva & Manu, Black Twig, Tuomari Nurmio, NEØV, HeavyWeight DJ’s ja Hexvessel.
LIPUT:
- Ennakkoon Tiketistä alk. 11,50 EUR
- Ovelta 15 EUR
www.ewertandthetwodragons.com 
www.facebook.com/ewertandthetwodragons 
www.weddingcrashersmusic.com 
www.tallinnmusicweek.ee 
www.thecircus.fi 
www.fullsteam.fi