STIFF LITTLE FINGERS (uk), THE VIBRATORS, KAKKA-HÄTÄ 77 - Lauantai 06.04.2013

Stiff Little Fingers perustettiin punkin aallonharjalla vuonna 1977 ja bändi nousi heti ensimmäisten sinkkujen, “Suspect Device” ja “Alternative Ulster”, myötä punkliikkeen keulakuviksi Sex Pistolsin, The Clashin, Buzzcocksin yms. rinnalle. Yhtyeen erotti muista ajan bändeistä sanoitusten henkilökohtaisen näkökulman ja poliittiikan, sekä musiikissa punkin energian ja tarttuvien koukkujen yhdistelmät.
Stiff Little Fingers ehti jo uransa alkuvuosina julkaista monia klassikkobiisejä, kuten “Gotta Gettaway”, “Nobodys Hero”, “Tin Soldiers” ja “Fly the Flag” noiden yllä mainittujen ensisinkkujen lisäksi. Yhtye hajosi vuonna 1983 kasautuakseen uudelleen viiden vuoden kuluttua, yhtyeen jäsenten todettuaan itselleen, että bändi on ainoa olotila missä kokevat itsensä tyytyväiseksi. Paluun jälkeinen kiertue oli loppuunmyyty ja bändi onkin jatkanut toimintaansa siitä lähtien aina tähän päivään saakka.
Yhtye on julkaisemassa myöhemmin tänä vuonna myös uuden albumin ja keikalla tullaan kuulemaan myös uutta materiaalia, mutta myös vanhoja klassikoita. “Vaikeutena on olla kuulostamatta kabareebändiltä. Sinun on löydettävä tasapaino. Olisi helppoa vain mennä ja ilmoittaa: hei, tässä on taas yksi vanha kappale, jonka saatat muistaa. Meillä on paljon vanhoja biisejä, jotka yleisö ottaa vastaan kuin vanhat kaverinsa. Näin on varmasti millä tahansa bändillä, joka on ollut kasassa pidempään. Ja totta kai, aina on iltoja, jolloin ei tekisi mieli soittaa “Alternative Ulsteria” tai “Suspect Devicea”, koska ne tuntuvat valuvan korvista ulos. Mutta aina on myös se mahdollisuus, että yleisön joukossa on joku, joka ei ole koskaan nähnyt bändiä eikä kuullut niitä biisejä”, kertoo bändin laulaja Jake Burns.
The Vibrators on myös ensimmäisen allon punkbändejä. Bändi esiintyi Lontoossa legendaarisella 100 Clubilla Sex Pistolsin kanssa jo vuonna 1976. Ensimmäiset singlet, “We Vibrate” ja “Pogo Dancing”, ilmestyivät myös samana vuonna. Klassikoksi muodostunut “Pure Mania” -albumi näki päivänvalon seuraavana vuonna. Yhtye on ollut aktiivinen lähes tauotta kaikki nämä vuodet, mutta on kokenut matkan varrella kokoonpanomuutoksia. Suomalaisittain mielenkiintoiseksi bändin tekee kokoonpanossa nykyään oleva suomalainen basisti-laulaja Pete (ex- No Direction), joka liittyi bändiin 2000-luvun alusta.
“The Vibrators on luottanut suomalaiseen osaamiseen vuodesta 2003. Mä oon pisimpään bändissä pysynyt basisti. Ja nyt kun Knox on lähtenyt eläkkeelle rundaamisen osalta, niin suurin osa laulu hommista pääty mulle myös.”, Pete kommentoi virnistellen Kölnistä, yhtyeen Saksan kiertueen keskeltä.
Kakka-Hätä 77 on turkulainen punkbändi.
KOKOONPANOT
STIFF LITTLE FINGERS
Jake Burns - Lead Vocals / Guitar
Ali McMordie - Bass
Steve Grantley - Drums
Ian McCallum - Vocals / Guitar
THE VIBRATORS
Pete - Bass / Vocals.
Eddie - Drums / Vocals
Darrell Bath - Guitar
KAKKA-HÄTÄ 77
Teemu - laulu, kitara
Janne - kitara, laulu
Juuso - basso
Mirko - rummut, laulu
KONSERTTI:
LA 6.4.2013
20.30 Ovet auki
21:45 Kakka-Hätä 77
22:45 The Vibrators
24:00 Stiff Little Fingers
Liput 28€ ennakko (Tiketti), 30€ ovelta.
+ mahdolliset lipunmyyntikulut
NETTISIVUT




