BRING ME THE HORIZON, YOUR DEMISE - Tiistai 14.05.2013

Vuonna 2004 perustetun Bring Me The Horizonin ura käynnistyi vauhdikkaasti. Oliver Sykesin johtaman viisikon debyyttialbumi ”Count Your Blessings” valittiin erimerkiksi Rock Sound -lehden toimesta vuoden albumiksi, ja Kerrang! puolestaan nimesi kokoonpanon parhaaksi tulokkaaksi. Yhtyeen kaksi seuraavaa albumia, ”Suicide Season” (2008) ja ”There Is a Hell, Believe Me I've Seen It. There Is a Heaven, Let's Keep It a Secret.” (2010), vakiinnuttivat bändin aseman metalcoren ykkössarjassa sekä laajensivat Bring Me The Horizonin suosion myös Euroopan ulkopuolelle.
Viime vuoden Bring Me The Horizon vietti keikkataukoa valmistellen 29. huhtikuuta ilmestyvää neljättä studioalbumiaan ”Sempiternal”. Levyn ensimmäinen single ”Shadow Moses” julkaistiin tammikuun alussa.
Ensimmäisen Suomen-keikkansa loppuunmyydyssä Nosturissa vuonna 2009 soittanut yhtye on sittemmin esiintynyt muun muassa Ruisrockissa ja Kulttuuritalolla. Lisäksi Bring Me The Horizon on keikkaillut esimerkiksi Warped-kiertueen pääesiintyjänä sekä yhteisrundeilla muun muassa Bullet For My Valentinen, A Day To Rememberin ja Machine Headin seurassa.
Vuonna 2006 perustettu Your Demise kuuluu brittiläisen hardcoren ja metalcoren suosituimpiin nimiin. Yhtye on nousujohteisen uransa aikana jakanut lavoja muun muassa A Day to Rememberin. Raised Fistin ja Enter Shikarin kanssa sekä julkaissut neljä pitkäsoittoa, joista viimeiseksi jää vuosi sitten ilmestynyt nelosalbumi ”The Golden Age”. Muutamia viikkoja sitten Your Demise ilmoitti lopettavansa uransa mittavan jäähyväiskiertueen päätteeksi. 
The Circuksen konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.
LIPUT:
Myyntiin ke 16.1.2013 klo 9.00
Alkaen 36,50 EUR. Ennakko: Tiketti.
www.bringmethehorizon.co.uk
www.facebook.com/bmthofficial
www.thecircus.fi 
www.fullsteam.fi