ANIMAL COLLECTIVE - Tiistai 02.07.2013

Vuonna 1999 Baltimoressa perustettu, mutta viime vuodet New Yorkiin, Los Angelesiin ja Lissaboniin hajaantunut Animal Collective tunnetaan rajoja rikkovasta musiikistaan, jossa vaihtoehtoinen indierock kohtaa psykedeelisen popin, kokeellisen electronican ja hypnoottisen freak folkin. Avey Taren, Panda Bearin, Deakinin ja Geologistin muodostama nelikko keräsi indie-bändille harvinaisen suurta huomiota läpimurtolevyillään ”Strawberry Jam” (2007) ja ”Merriweather Post Pavilion” (2009), joista erityisesti jälkimmäinen on kiistatta yksi 2000-luvun merkittävimmistä vaihtoehtoalbumeista yhdessä Radioheadin ”Kid A”:n kanssa.
Animal Collectiven tuorein albumi on syyskuussa julkaistu yhdeksäs pitkäsoitto ”Centipede Hz”. Kahden edellislevyn tapaan Domino Recordsin kautta ilmestynyt teos oli samalla paluu bändin kokeellisemmille juurille. Haastavasta ilmaisustaan huolimatta albumi nousi yhdysvaltain Billboard-listan sijalle 16. ja muodostui jälleen kerran arvostelu- ja myyntimenestykseksi.
Pääbändinsä ohella Animal Collectiven jäsenet ovat vaikuttaneet myös lukuisissa sivuprojekteissa, julkaisseet soolomateriaalia, pyörittäneet omaa Paw Tracks -levymerkkiään sekä tuottaneet ja remiksanneet muita artisteja. Aikaisemmin yhdysvaltalaisnelikko on vieraillut Suomessa ainoastaan kesällä 2006, jolloin kokoonpano esiintyi Tavastialla. Vuoden ehdottomasti odotetuin indie-konsertti järjestetään yhteistyössä Radio Helsingin ja Rumba-lehden kanssa.
LIPUT:
Myyntiin Ke 16.1.2013 klo 9.00
49 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Ostorajoitus 5 lippua / henkilö
ANIMAL COLLECTIVE (USA)
”Although the quartet might not have topped Merriweather Post Pavillion, it did the next best thing: make an album that's entirely new and just as exciting” –Magnet Magazine
”Centepede Hz is somehow both futuristically innovative and welcomingly accessible (...) strong choruses likely to get any form of life dancing, 9/10” –Clash Music
”A magical album” –Under the Radar
”The album captures the sound of studio wizards who are once again ready to unleash some sweaty savagery on the live stage” –NPR
”Hälyäänet, suhinat ja pulputukset soivat täydellisessä harmoniassa keskenään, 4.5/5” –Rumba
”Pakko näitä perhanan huurupäitä on rakastaa, 4/5” –Soundi
http://www.myanimalhome.net/
http://www.facebook.com/anmlcollective
http://www.thecircus.fi/
http://www.fullsteam.fi/




