EUROPE & MUSTASCH - Perjantai 21.12.2012

Melodista hardrockia soittava Europe tuli tunnetuksi ennen kaikkea megahitistään ”The Final Countdown”. Suosionsa huipulla ollut yhtye vetäytyi julkisuudesta vuonna 1991, mutta teki menestyksekkään comebackin vuonna 2004. Siitä lähtien yhtye on julkaissut säännöllisesti uutta materiaalia, uusin levy “Bag of Bones” näki päivänvalon huhtikuussa.  Kehuja kriitikoilta kerännyt ”Bag of Bones” tarjoaa aikaisempaa ärhäkkäämpää soundia sekä blues-vaikutteita, ja albumin nimikkoraidalla vieraileekin bluesrock-kitaristi Joe Bonamassa. Levyn ensimmäinen single ”Not Suppose To Sing The Blues” on soinut tiuhaan suomalaisilla radiokanavilla. Uusi single ”Firebox” on juuri jaettu radioille.
Illan avaa ruotsalainen Mustasch, joka nähtiin keväällä Suomessa kolmella keikalla, mm. loppuunmyydyllä Tavastialla. Vuonna 1998 perustettu bändi on julkaissut kuusi albumia, myynyt loppuun kiertueita Skandinaviassa ja kiertänyt Motörheadin ja Volbeatin kanssa Euroopassa, saanut neljä Grammis-ehdokkuutta sekä 2 Grammis-palkintoa. Bändin tuorein albumi ”Sounds Like Hell, Looks Like Heaven” julkaistiin alkuvuodesta. Viimeksi Mustasch nähtiin Suomessa kesän Ruisrockissa.
EUROPE (SWE), MUSTASCH (SWE)
Perjantai 21.12.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20, ikäraja K-18